torstai 19. tammikuuta 2017

Paulo Coelho: Vakooja 900. postaus

Olen nainen, joka syntyi vääränä aikakautena, eikä sitä voi mikään korjata. En tiedä muistetaanko minut joskus tulevaisuudessa, mutta jos niin käy, en halua että minua koskaan pidetään uhrina vaan ihmisenä, joka astui rohkeasti eteenpäin ja maksoi siitä vaaditun hinnan pelotta.

Brasilialainen kirjailija Paulo Coelho (s. 1947-) on maailman suosituimpia kirjailijoita. Hänen kirjojaan on myyty 81 kielellä yhteensä yli 200 miljoonaa kappaletta. Aikamoinen kirjamäärä. Jostakin syystä hänen kirjansa eivät kiinnosta minua, olen kyllä selaillut niitä. Vakoojan ilmestyttyä ajattelin, että nyt ilmestyi kirja, jonka voisin lukea, sillä kirja kertoo ensimmäisen maailmansodan aikana vakoojana teloitetun Mata Harin (1876-1917) fiktiivisen elämäntarinan, mutta joka perustuu tositapahtumiin. Toivoin kirjan joululahjaksi ja sain sen. Kirjan kansikuvassa on kaunis kuva Mata Harista. Kirjassa on muutama kuva lisää mm. teloitustilanteesta. Olisin toivonut enemmän kuvia, sillä Mata Hari oli aikakautensa julkkis. Hänestä oli postikortteja ja esiintymisjulisteita ja valtavat määrät kuvia. Mata Hari oli esiintyvä taiteilija, rohkea ja eteenpäin pyrkivä nainen. Hän käytti miehiä omiin tarkoitusperiinsä käyttäen naisellisia avujaan, mutta kun oikeudenkäynti häntä kohtaan alkoi, tukijat olivat kadonneet. 

"Etsitte ehkä asioita, joita ette ole vielä löytänyt", hän jatkoi. "Sillä sen lisäksi että teitä pidetään kaupungin parhaiten pukeutuvana naisena - luin tämän hiljattain jostakin aikakauslehdestä - teillä ei ole enää paljon uutta valloitettavaa, eikö totta? Ja äkkiä elämänne on muuttunut kuolettavan pitkäveteiseksi."

Kirjan parasta antia ovat aikakauden kuvaukset, maailmannäyttely Pariisissa ja siellä esitellyt uudet keksinnöt mm. puhelin. Eiffel-torni oli aikomus purkaa tietyn ajan jälkeen, mutta onneksi se sai jäädä paikoilleen. Torni avattiin 1889 Pariisin maailmannäyttelyn avajaisissa ja on sen jälkeen se on ollut Ranskan suosituin nähtävyys. Eiffel-tornilla oli pieni osa Mata Harin sieppauksessa, sillä tornia käytettiin Mata Harin pidätykseen johtaneen saksalaisen radioviestin sieppaukseen.

Kirjan alussa Mata Hari, syntyjään hollantilainen Margaretha Zelle, joka avioitui nuorena Rudolf MacLeodin kanssa ja sai tyttären, kirjoitti kirjettä asianajajalleen. Kirjassa kirjoitetaan useita kirjeitä, joka oli mielestäni mielenkiintoista, ja sopi historialliseen aikakauteen. Mata Hari ei pitänyt itseään syyllisenä, sillä hän kävi heti ilmoittamassa ranskalaisille, että saksalaiset halusivat hänen toimivan vakoojana, koska tunsi niin paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä. Ranskalaiset halusivat hänen toimivan vakoojana ja antoivat vääriä tietoja, mutta ilmeisesti sinne lähti myös muuta tietoa. Mata Hari pidätettiin ja teloitettiin vakoojana.

Kirja on kerrottu siten, että Mata Harin syyttömyyttä korostetaan ja hänestä on kirjassa tehty syytön osapuoli, johon jopa asianajaja rakastui. Mata Harissa oli karismaa, karismaa, joka kantaa tähän päivään asti. Mata Hari oli uskalias ja rohkea. Hän esiintyi mielellään alasti ja esitti salaperäistä. Miehet juoksivat hänen perässään ja hän oli aikakautensa johtavia prostituoituja. Tosin hän oli myös esiintyvä taiteilija, jonka eteen hän teki paljon työtä. Mata Hari jää meille salaisuudeksi. Olisin toivonut hänen elävän pitkään ja kertovan elämäntarinansa.

Kirjan lopussa Mata Harin asianajaja kirjoittaa tapahtumista, ja silloin Paulo Coelho saa kerrottua omia mielipiteitään ja tarinoitaan mm. kreikkalaisen tarun. Nämä ovat niitä kirjoituksia, joita vieroksun hänen kirjoissaan. Samoin raamatunlausetta, joka on lainattu kirjan alkuun. Rakkaudesta tulee paatoksellista filosofista pohdintaa. Olisin jättänyt ne pois kirjasta ja tuonut enemmän esille Mata Haria ja hänen rakastettujaan, joita oli paljon. Samoin ajatuksia omasta tyttärestä, joka kasvoi isänsä luona ilman äitiään. Kirja on pintaraapaisu Mata Harin elämästä, josta saisi varmasti aikaiseksi paljon kiehtovamman tarinan.

Paulo Coelho, Vakooja ***
suom. Jarna Piippo (s. 1-99) ja Sanna Pernu (s. 100-190)
kuvat: Collection Fries Museum
Bazar 2016
s. 190
A Espia 2016

8 kommenttia:

  1. Olen viimeksi pari päivää sitten harmitellut että en ole vieläkään saanut luetuksi Paolo Coelhoa vaikka hänen teoksiaan niin ylistetään. En ole edes selaillut yhtäkään. Siksi oli mukava lukea postauksesi. Vakoojatarinat eivät tosin vedä minua puoleensa :) Jospa Coelho ei olekaan minulle sopiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita :)
      Kannustan kuitenkin kokeilemaan Coelhon kirjoja.
      Tämä ei oikeastaan ole vakoojatarina, vaan tarina Mata Harista.

      Poista
  2. Onnittelut 900:sta, itse en viitsinyt tai ehtinyt lukea, vaikka olikin meillä kirjastosta lainattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke!
      Mikä Coelhossa tökki? Tämä oli ehkä ainoa, jonka pystyin lukemaan Coelholta. Kerran aloitin Alkemistia, mutta ei...

      Poista
  3. Voisin ehkä kokeilla, jos tulee kirjastossa vastaan. Hieno määrä tuo 900, onnittelut siitä!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :)
      Kokeile, jos et ole Coelhoa ennen lukenut. Mata Hari on nainen, josta olisi paljon historiatietoa, mutta olisi kiva saada siitä jokin kunnon teos luettavaksi.

      Poista
  4. Onnittelut 900. postauksesta - hurja määrä! Tuskin tätä luen, vaikka onkin erilainen Coelho. En tajunnut kyllä ollenkaan muutamaa aiemmin lukemaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta <3

      Onpa hyvä, että joku muukin uskaltaa tunnustaa, että nämä myyntimenestykset eivät nappaa mukaansa.

      Poista