lauantai 16. huhtikuuta 2016

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Koira makasi pienellä aukiolla, hiljaa ja liikkumatta. Samassa hän huomasi pikkutytön, joka roikkui puussa. Heilahteli koulureppu selässä. Ja kaulassa lappu:
Minä matkustan yksin.
Walter Henriksen lysähti polvilleen ja teki sen mitä olisi halunnut tehdä siitä asti kun aamulla heräsi.
Oksensi rinnuksilleen ja purskahti itkuun.

Norjalaisen Samuel Bjørkin esikoisdekkari Minä matkustan yksin on hyisen jännittävä sarjamurhaajan etsintäkirja, sillä kohteina olivat pienet tytöt. Tosin pääkohde oli aivan muu henkilö, mutta tämän vinksahtaneen sarjamurhaajan kuvioissa poliisille järjestettiin kaikenlaista kissa/hiiri-leikkityötä, jotta he pysyivät väärillä jäljillä. En usko, että kukaan sarjamurhaaja voi olla selväjärkinen, joten heidän mielessään on oikeutettua tehdä kaikenlaisia ikäviä juttuja. Niitä ikäviä juttuja riitti tässä trillerissä yllin kyllin.

Viime päivinä hän oli tuntenut sen entistä vahvemmin. Rauhan. Koska tiesi pääsevänsä pian kaikesta. Hän kaivoi anorakin taskusta pari tablettia ja joi pullosta päälle. Hymyili itsekseen ja katsoi merelle. Kaukana ulapalla näkyi kalastusvene. Huhtikuun aurinko kultasi pilvet ja vesi välkkyi kallion rajassa. Viime päivinä hän oli miettinyt paljon. Läheisiään. Edesmenneitä läheisiään. Hän oli ainoana jäljellä, ja pian häntäkään ei enää olisi. Täällä maan päällä. Tässä todellisuudessa, niin kuin mummo olisi sanonut. Mia hymyili ja nosti taas pullon huulilleen.

Masentunut Mia oli yksi poliisin murharyhmän erityistiimistä.   Viimeisen vuoden ajan hän oli ollut lomautettuna, koska hän teki jotain poliisille sopimatonta työssään. Mian esimies Holger Munch oli myös saanut siirron kevyempiin töihin, mutta nyt oli aika koota tiimi yhteen ja saada sarjamurhaaja kiinni, sillä yksikin murhattu pikkutyttö oli liikaa ja valitettavasti niitä oli tulossa lisää. 

Samuel Bjørk pyöritti psykologisessa trillerissään tehokkaasti tapahtumia, joihin näyttäisi liittyvän uskonnollinen lahko, hoitokoti ja nämä kadonneet pikkutytöt. Joskus vuosia sitten oli kadonnut pieni tyttövauva ja sekin saatiin ujutettua tähän kertomukseen sujuvasti, sillä sujuvia ja nopeita tapahtumia tässä trillerissä oli yllin kyllin. Tämä piti lukea heti, sillä tarina oli sen verran kamala, että toiveena oli koko ajan, että sarjamurhaaja jää kiinni, eikä tule seuraavissa kirjoissa kummittelemaan, sillä kirja aloitti uskoakseni uuden dekkarisarjan. Ainakin toivon niin. Olihan tämä hyytävän hyvä. ****

Samuel Bjørk, Minä matkustan yksin
suom. Päivi Kivelä
Otava 2016
s. 428
Det henger en engel alene i skogen 2013 

KirsinUllan, Kristan, Annikan, Tuijatan, Reetan ja Juhan bloggaukset kirjasta.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että sinäkin pidit. Hullaannuin täysillä Björkin matkaan. Mahtavaa päästä heti aloitukseen mukaan.

    VastaaPoista
  2. Jo Nesbø on ollut suosikkidekkaristini, eli olen tykännyt varsinkin hänen Harry Hole-sarjasta. Samuel Bjørk näytti tässä dekkarissa terävät kyntensä tässä aihepiirissä, joten olen iloinen uudesta kirjailijasta ja hänen kantaaottavista aihepiireistään. Kyllä näitä (uskonnollisia) lahkoja/säätiöitä on paljon Suomessakin ja vanhuksiltahan ne rahat kerätään testamenttilahjoituksilla.

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen tämän lukenut ja pääasiassa pidin, vaikka jotenkin vaisut fiilikset jäi. Minusta tässä oli hieman liikaa "irrallista" tavaraa yhdeksi kirjaksi. Teemoista olisi saanut koostettua kaksikin erillistä dekkaria.

    Lukukokemus jäi kyllä ehdottomasti plussan puolelle ja aion lukea jatko-osankin. Mia ja Holger ovat kyllä eittämättä mielenkiintoisia hahmoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mikelestäni tosi vahva näyttö ensimmäiseksi dekkariksi ja ilmeisesti sarjan avauskirjaksi. Mian ja Holgerin taustat ovat mielenkiintoisia ja henkilöinä he ovat vahvoja. Poliisitkin tekevät virheitä ja ovat ihmisiä, he jopa sairastuvat, kuten tässä kävi ilmi. Poliisin työ ei ole ruusuilla tanssimista. Pikkulasten murhat ovat varmaan niitä kauheimpia tapauksia.

      Poista