torstai 19. huhtikuuta 2018

Sara Stridsberg; Unelmien tiedekunta


Hotellihuone Tenderloin Districtissä, punaisten lyhtyjen alueella San Franciscossa. On huhtikuu vuonna 1988, ja Valerie Solanas kuolee keuhkokuumeeseen maaten likaisella patjalla, virtsantahrimissa lakanoissa. Ulkona välkkyvät vaaleanpunaiset neonkyltit, ja pornomusiikki jumputtaa yötä päivää.

Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunta räjäyttää itsensä lukijan tietoisuuteen heti ensimmäisillä lauseilla. Lukijalle on tiedossa kaikkea mahdollista pedofiliasta prostituutioon, ja siinä ohessa runsasta huumeidenkäyttöä, murhayritys, pakkohoitoa mielisairaalassa jne. Hm. Joku voisi säikähtää tästä minun aloituksestani, mutta ei kannata, sillä minäkin luin kirjan loppuun. Aihepiiri on todella raskas. Se on niin raskas kuin ikinä voi mielenterveyteen liittyvä kirja olla. Stridsbergin Niin raskas on rakkaus oli aihepiiriltään samankaltainen, lapsen heitteillejättö, vastuuttomat vanhemmat, pedofilia, alkoholismi, mielenterveys, mutta kirja oli mielettömän hyvä. Unelmien tiedekunta on kaikin puolin liikaa, mutta nostan hattua kirjailijalle, joka pystyy kirjoittamaan näin rankan teoksen.

Viimeisen kerran hän tuo kanakeiton pihalle, viimeisen kerran hän huutaa sinut ulos, oluttölkki kädessäsi kävelet hitaasti auringon kuumentamalla hiekalla ja kuumuus on polttanut pois kaikki ajatuksesi, ja kun ulkona on mustaa, on sama vaikka olisi kuollut.

Kirjan päähenkilö on Valerie Solanas. Stridsbergin mukaan Unelmien tiedekunta on kirjallinen fantasia, joka pohjautuu edesmenneen amerikkalaisnaisen Valerie Solanasin elämään ja teoksiin. Wikipedian mukaan Valerie Solanas oli radikaalifeministi, joka yritti murhata Andy Warholin. Tämä tulee kirjassa esille, sillä kirjassa kuvataan Valerien aikaa psykiatrisessa sairaalassa sen jälkeen, kun hän yritti murhata Warholin. Kirjassa kuvataan Valerien elämää mm. lapsuudessa ja nuoruudessa sekä kuolinvuotena. Valerie Solanas syntyi vuonna 1936 ja kuoli vuonna 1988.

Käyt taas kierroksilla, värit aulassa näyttävät tavallista kirkkaammilta, ja ihan kuin kaikki tavarat olisivat yhtäkkiä jättimäisiä ja kiitäisivät täyttä vauhtia sinua kohti.

Pienelle tytölle, joka kasvoi heitteillä ja koulunkäynti oli mitä oli, ei elämällä ollut paljon tarjottavana. Lapsena satutettu on aikuisenakin satutettu.

Sara Stridsberg, Unelmien tiedekunta ****
Suom. Outi Menna
Otavan Keltainen kirjasto 2018
s. 388
Drömfakulteten – tillägg till sexualteorin 2006

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Victor Hugo: Kurjat - Les Misérables (Lukuviikko)



Lukuviikon kunniaksi on kirjabloggareiden kesken aikomus blogata kirjasta, joka on itselle merkityksellinen. Teemana on mun tarina. Minulle Victor Hugon (1802-1885) Kurjat on tavattoman merkityksellinen. Kirja puhuttelee kaukaa menneisyydestä, sen tavoite on olla yhteiskuntakriittinen teos ja tuoda esille köyhien ihmisten asema. Kurjat on juuri se kirja, jonka valitsisin siksi yhdeksi ainoaksi kirjaksi, jos jokin kirja on valittava. Ottaisin Kurjat myös autiolle saarelle mukaan matkalukemiseksi. Kirja on niin paljon ettei sanotuksi saa. Kirja on sydämeenkäypä, tunteellinen sekä samalla raaka ja rakas.

Tämän suurenmoisen kirjansa ranskalainen Victor Hugo kirjoitti maanpaossa, sillä hän vihasi Napoleon III:tta. Kirja julkaistiin ilmestyttyään Pariisissa, Brysselissä, Leipzigissä, Lontoossa, Milanossa, Madridissa, Rotterdamissa, Varsovassa, Pestissä ja Rio de Janeirossa. Maailma oli kiinnostunut tästä vallankumouksellisesta yhteiskunnallisesta siveysopista, joka oli haaste sen aikaisia oloja vastaan, jossa sorrettiin köyhiä.

Kurjat- teoksen päähenkilöksi nousi Jean Valjean, joka nuoruudessa oli joutunut 19 vuodeksi kaleeriorjaksi, koska varasti leivän nälkäänsä. Hän sai varkaudesta viisi vuotta vankeutta, mutta koska pakeni vankilasta, vankeus piteni.  Leivän varastamisen vuoksi hänet oli loppuiäksensä merkitty roistoksi, jonka olisi pitänyt ilmoittautua aina tietyn ajan kuluttua poliisille. Hän oli hylkiö, mutta lopulta hän kohtasi hyvän ihmisen, joka muutti hänet ja hänen ajatusmaailmansa. Pystyäkseen elämään, hänen oli muutettava nimensä ja jopa ulkonäkönsä ja pakoreittien oli aina oltava selvillä, sillä pahamaineinen poliisitarkastaja Javert oli hänen sinnikäs takaa-ajajansa. Myös Pariisin pahamaineiset roistot halusivat hyötyä Valjeanista.

Jean Valjean sai eräältä kuolevalta naiselta tehtäväkseen huolehtia naisen pienestä tytöstä Cosettesta. Nainen oli jättänyt aviottomana syntyneen tytön hoitopaikkaan, josta hän maksoi palkkion perheelle. Perhe piti tyttöä kurjaakin kurjemmissa oloissa ja pieni tyttö sai raataa aamuvarhaisesta yömyöhään surkeassa majatalossa piiskan ja potkujen seassa. Valjean vei tytön mennessään, kasvatti hänet tyttärenään, mutta tarinan jatkuessa myös tämä majatalon perhe tuli vastaan kieroillen ja rahaa keräten Valjeanilta, joka oli rikastunut. Valjeanin ja Cosetten elämä tasottui vähäksi aikaa, kun Cosette pääsi luostarikouluun ja Valjean luostarin puutarhuriksi. Luostarikoulu sai jäädä, kun Cosette kasvoi kauniiksi nuoreksi naiseksi, jota alkoi kiinnostaa kauniit vaatteet ja tietysti nuorukaiset, joka oli isälle vaikea kasvun paikka. Varsinkin se yksi sinnikäs nuorukainen, Marius.

Victor Hugo kertoi 1800-luvulle sijoittuvassa suurteoksessaan aikansa köyhälistön asemasta, kirjaa kutsuttiin jopa Köyhien evankeliumiksi, hän oli ja on edelleen yhteiskunnallinen vaikuttaja, sillä kirjan sanoma elää edelleen. Victor Hugon Kurjat kertoo kuvainnollisesti 1800-luvun kuohuvasta Ranskasta, sivuaa tasavaltalaistaisteluita, pureutuu ihmisten ennakkoluuloihin ja vankilajärjestelmään sekä köyhien ihmisten taisteluun omasta ja lastensa elämästä. Kirja on hyvän ja pahan vuoropuhelu, jossa ne taistelevat keskenään sekä ihmisten teoissa että sydämissä.

Kurjat on myös rakkaustarina, jossa kuvaillaan rakkauden monimuotoisuutta. Kirja kertoo myös hyväsydämisistä ihmisistä, ja ihmisen oikeudentunnosta sekä unelmista, sillä kirjoittaja oli huolimatta yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttuja, myös suuri romantikko. Kurjat on seikkailukirja, rakkauskirja, yhteiskunnallinen kirja, sotakirja, kulttuuri- ja historiallinen kirja, josta löytyy jokaiselle lukijalle jotakin. Kirja ei puutu pahemmin naisen asemaan, sillä kirjassa naisen perintö meni avioliitossa miehelle, joka päätti sen käytöstä. Naisen tuli myös totella miehensä tai isänsä määräyksiä. Uskon, että Hugo kiertoteitse toi ilmi myös nämä näkökohdat ja niiden epäoikeudenmukaisuuden, toivon niin suurelta ajattelijalta, jolla oli laaja sydän.

Victor Hugo,  Kurjat - Les Misérables *****
suom. Eino Voionmaa 1927-30
Wsoy 2013
s. 971
Les Misérables 1862



lauantai 14. huhtikuuta 2018

Kristiina Vuori: Elinan surma


Minä olen Laukon avainpiika, vaan en emäntä. En vielä. Klaus-herra, Kurkien sukukartanon isäntä, on yhä mies vailla vaimoa. Häädän huulilleni karkaavan hymynpoikasen tiehensä.

Kristiina Vuoren historiallisen romaanin ilmestymistä odotan aina yhtä kiihkeästi, sillä pidän hänen kirjoistaan todella paljon. Elinan surma on kirjailijan seitsemäs historiallinen romaani, ja tälläkin kerralla luin kiihkeästi kirjan sivuja heti, kun sain kirjan käteeni. Lopetin yöllä puoli kaksi ja jatkoin aamulla heti lukemista. Olen siis historiallisten viihdekirjojen ystävä, mutta kirjoissa on oltava särmää ja henkilöiden on oltava kiinnostavia. Elinan surma on rakennettu jälleen faktahenkilöiden ympärille ja tapahtumapaikkana on Klaus Kurjen omistama Laukon kartano ja kirja sijoittuu keskiajalle. Laukon kartano on edelleen olemassa, tosin vanhasta kartanosta on jäljellä vain kiviröykkiö. Elinan surma niminen runo löytyy Kantelettaresta ja se löytyy myös Kristiina Vuoren kirjasta.

Avainpiian sijasta minusta olisi voinut tulla emäntä ja Laukon avaimet olisivat jääneet vyöllisiini pysyvästi. Nyt joutuisin luovuttamaan ne Elinalle, tytölle, jonka pelastin suden hampaista, vaikka olin silloin itsekin pelkkä lapsi.

Kirjan kertojana toimii Laukon kartanon avainpiika eli emäntäpiika, arvoltaan korkein naispalvelija. Avainpiika kantoi talon avaimia vyöllään, jos talossa ei ollut emäntää. Klaus Kurki oli siis vielä poikamies, kun hän tapasi nuoren Kirstin ja luritteli itsensä Kirstin peiton alle. Kirsti oli orpo ja kasvanut kasvattityttönä ja Elinan kasvattisisarena. Ihastuminen Klausiin johti hänet avainpiiaksi Klausin kartanolle. Kirjan tarina on kolmiodraama, mutta kirjassa on myös muita henkilöitä kuin Kirsti, Elina ja Klaus.

Jos Elina saisi vihiä siitä, kenen sylissä vietin yöni, hän viskata roppaisi minut Laukon kynnyksen yli niin vinheästi, etten ehtisi lausua lempoakaan. Ja minne minä silloin menisin?

Kirsti on kuumaverinen nainen, mutta herkästä Elina-siskosta on kasvanut yhtä kuumaverinen ja omasta miehestä kiinnipitävä nainen. Salaisuuksien tultua julki, Kirstin olo kartanossa käy tukalaksi. Hän ei ole kuitenkaan vielä valmis luopumaan Klausista. Tilanteet karkaavat käsistä ja juonittelujen verkko kiristyy päivä päivältä. Tilanne tulehtuu mätäpaiseeksi, joka vaatii puhkaisemista ja se puhkaiseminen vaatii tulta ja tulikiveä.

Elinan surma on keskiaikaan sijoittuva historiallinen rakkausromaani. Kirstistä on kasvanut osaava ja tekevä naisihminen, joka on kuitenkin pohjimmiltaan herkkä ja tunteellinen. Jos hän ihastuu johonkin ihmiseen, hän pitää ihmisestä lujasti kiinni. Kasvattitytöllä on selkeästi liian suuret luulot Klaus Kurjesta, joka osoittautuu kirjassa hameniekaksi. 

Keskiaika on katolisen kirkon aikaa, mutta silti ihmiset uskovat myös pakanallisiin uskomuksiin ja lääkitsevät itseään luonnonlääkkeillä. Lemmenyrtit ja muut taikakeinot ovat innokkaassa käytössä. Kirsti saa kokemuksen mm. kuuden käärmeen kepistä, jolla on vahvat seuraukset. Kirjan yksi teemoista on naisen asema miehisessä maailmassa. Kirsti ei ole henkilö, joka sopeutuu miehisen vallan alle, vaan hän haluaa itse päättää omasta elämästä. Kirjan päähenkilö sopii hyvin Kristiina Vuoren historiallisten kirjojen upeiden naisten kavalkaadiin. Tuhkasta nousee tällä kertaa nainen, joka uskoo itseensä, tulevaisuuteensa ja onneensa.

Kristiina Vuori, Elinan surma *****
Tammi 2018
s. 294 + Elinan surma-runo & historia sen taustalla 15s. + sitaattien lainaukset + kirjailijan kiitokset  + sanasto

Vuori Kristiina: Näkijän tytär
Vuori Kristiina: Siipirikko
Vuori Kristiina: Disa Hannuntytär
Vuori Kristiina: Neidonpaula
Vuori Kristiina: Kaarnatuuli
Vuori Kristiina: Filippa
Vuori Kristiina: Elinan surma

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Meredith Russo: Tyttösi sun


Ainoa tulevaisuus, jonka mä voin kuvitella itselleni, on sellainen, jossa mä olen tyttö.

Amerikkalaisen Meredith Russon esikoisteos Tyttösi sun kertoo 18v. Amandasta, joka käy läpi sukupuolen korjausta. Hän syntyi pojaksi, mutta ei ole koskaan kokenut olevansa poika. Hän on kokenut kiusaamista, haukkumista ja jopa väkivaltaa siitä, että muut lapset ja nuoret ovat pitäneet häntä outona. Kiusaamista ja väkivaltaa on vaikea ymmärtää, mutta Meredith Russo tietää mistä kirjoittaa, sillä hän on itse vaihtanut sukupuolta. Kirja ei kerro kirjailijasta, mutta hän on voinut tietysti kirjoittaa myös omista kokemuksista. Amanda oli vahvasti masentunut ollessaan poika, joten hän teki jotain itselleen. Terapeutin luona hän pystyi purkamaan omia tuntojaan väärästä identiteetistä. Kirjasta tuli mieleen Marja Björkin teos Poika, jossa kirjailija kertoo transsukupuolisesta Makkesta. Muistui myös mieleeni ihana Lili David Ebershoffin teoksessa Tanskalainen tyttö.

”Entä jos poikasi olisikin tyttäresi?”

Murrosikä on vaikeaa aikaa, ja jos siihen liittyy vielä sukupuoli-identiteetin häiriö, edessä voi olla pitkä ja kivulias muutosprosessi siksi ihmiseksi, joksi nuori kokee itsensä. Ihan kevyin perustein ei Amandakaan selvinnyt muutosprosessista. Leikkaukset ja hormonilääkitykset masennuslääkityksen lisäksi muuttivat ulkonäköä ja rinnat kasvoivat ja kehoon tuli pyöreyttä. Muutosprosessi aloitettiin hyvään aikaan, sillä murrosikä ei vielä ollut muuttanut ääntä ja ulkonäköä miehekkääksi, ainoastaan pituutta oli kertynyt reilusti. Kirjan kansikuvassa on kaunis Kira Conley, joka on transnainen ja toimii menestyvänä mallina.

”Mistä sä olet saanut tuon mustan silmän.”

Amanda muutti isänsä luokse asumaan eri kaupunkiin, sillä aiemmassa lukiossa hän oli joutunut väkivallan uhriksi. Vanhemmat halusivat Amandan turvaan. Uudessa lukiossa hän sai ystäviä ja ihailijat piirittivät häntä. Isä varoitti häntä ihastumasta, mutta eräs Grant oli innokkain piirittäjä. Amanda koki ensisuudelmansa Grantin kanssa. Mutta elämä ei ole ruusunpunaista ja kirjailija on tarinoinut aikamoisia juonenkäänteitä lukijoiden varalle. Kestääkö Amandan ja Grantin ihastus? Selviääkö uusille ystäville ja Grantille Amandan salaisuus? Lue ihmeessä tämä koukuttava nuortenkirja, sillä voit oppia paljon uutta transsukupuolisuudesta.

Meredith Russo, Tyttösi sun ***
Suom. Leena Ojalatva
Karisto 2018
s. 338
If I Was Your Girl 2016
Nuortenkirja

Björk Marja: Poika
Ebershoff David: Tanskalainen tyttö 

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä


Mitä minuun tulee, olen pudonnut välitilaan. Olen hahmoton ja vailla selkeitä piirteitä niin kuin hiusteni ylikasvanut malli.

En jaksa esittää itseäni enää.
En ole valmis päästämään irti.

Pauliina Vanhatalo on kirjailija, jonka teokset luen aina mielelläni ja Toinen elämä jatkaa hänen mielenkiintoisten kirjojen kavalkadia. Toinen elämä on jatkoa Keskivaikealle vuodelle. Ei suoraan, mutta kirja on myös kirjailijan omasta elämästä kerrottua ajatusten virtaa. Jo Keskivaikeasta vuodesta tutuksi tuli talonrakennusprojekti, mikä rassaa koko perheen hermoja. Talo voisi jo valmistua, olen hengessä mukana, sillä kirjailija tarvitsee myös omaa rauhaa, ja sitä ei ole pihapiiriin rakennetussa piharakennuksessa. Parisuhdekaan ei kovin kukoista ahtaudessa ja jatkuvat riidat rasittavat elämää. Irtiotot ovat tarpeellisia, mutta sekään ei kuulosta kovin hyvältä ratkaisulta.

Pauliina Vanhatalon elämä muuttuu välillä suurin piirtein yhtä hankalaksi kuin pikkukivi kengässä, mutta se ei katoa vaikka kuinka sen ravistelisi pois. Teksti on mukavasti soljuvaa ja arkipäivän tapahtumat valottuvat lukijalle lyhyissä kappaleissa kuin päiväkirjamaisina tapahtumakuvauksina tai kuin katselisi lyhyitä videopätkiä kirjailijan elämästä.

Vanhemmalta vaaditaan siis itsensä hallitsemista, pidättäytymistä, pakottamista, teeskentelyä, hampaiden puremista ja niiden piilottamista. Riittävää valvontaa ja itsekuria noudattaen Mama Jekyll säilyttää niskaotteen Mama Hydeen, tuohon kohtuuttomaan ja itsekeskeiseen hahmoon, kärsimättömään, pikkumaiseen ja ailahtelevaiseen naiseen, joka ei kykene hillitsemään tunnetilojaan eikä aina edes halua.

Kirjailija kutsuu huumorilla itseään Mama Jekylliksi ja Mama Hydeksi. Vanhemmuus on yksi kirjan teemoista, parisuhde toinen. Siihen  sekaan pitäisi mahtua monta eri roolia naisena, mutta keski-ikäistyvä nainen kuulostaa kirjailijan omasta mielestä sellaiselta, joka ei kiinnosta ketään.

Ensimmäistä kertaa teen jotakin, minkä olen tähän asti nähnyt vain elokuvissa. Vedän kasvojen ihoa kireämmälle selvittääkseni, millainen olin nuorempana tai miltä näyttäisin kasvojenkohotuksen jälkeen.

Miten kamalan kliseistä tämä on.
Miten kulunutta ja kaavamaista.

Lohduttaisin kirjailijaa sillä, että yhteiskunta ja varsinkin mediamaailma on hyvin ulkonäköpainotteinen ja luo siten paineita jokaiselle olla jotakin muuta kuin on. Ihmisellä ei ole lupa olla onnellinen omasta itsestä ja siitä mitä hänellä jo on. Aina pitäisi olla enemmän tai vähemmän ja mikään ei kuitenkaan ole riittävä tai riittävää on liian kanssa. Kiloja on liikaa tai liian vähän, no ruokavalio on ainakin pielessä, dieettejä löytyy ehkä sadoittain. Muuten pitää olla laiha, mutta poskien pitää olla pyöreät. Karvoja ei saa olla muualla kuin kulmakarvoissa ja hiuksissa, no nythän voi kyllä ajaa hiukset poiskin, mutta kulmakarvojen pitää olla tuuheat ja tummat. Ehkäpä se, että näyttää omalta äidiltä, ei kuitenkaan ole paha asia. Isän kuollessa näin pitkään peilistä vain isäni silmät, sillä meillä on samanlaiset silmät. Ainahan sitä näkee tuttuja piirteitä vaikka vastasyntyneessä vauvassa. Onko äidin suvun näköä vai isän suvun näköä on aina taattu keskusteluaihe, kun käydään vieraisilla vastasyntyneen kotona. Lapsethan suorastaan rakastavat katsella itseään peilistä. Ehkä heistä pitäisi ottaa mallia ja rakastaa itseään sellaisena kuin on.

Pauliina Vanhatalo, Toinen elämä ****
S&S 2018
s. 206

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi 
Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika 
Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran


Minulla on kuusi kuukautta elinaikaa. Tai muutama viikko. Tai muutama vuosi. Istahdan sohvalle pesemättä kasvojani. Istun vain siinä kädet polvilla ja ihmettelen mitä nyt tehdään. Mitä sitä tekisi saatuaan kuulla kuolevansa.

Iranilaissyntyisen Golnaz Hashemzadeh Bonden Olimme kerran on kertomus iranilaisnaisesta, joka pakeni perheineen vallankumouksen pyörteissä Ruotsiin. Lääkäriopinnot ja lähiomaiset jäivät Iraniin. Ruotsissa edessä oli sairaanhoitajan vuorotyö, väkivaltainen parisuhde ja etääntyminen ainoasta lapsesta. Päähenkilö oli katkeroitunut ja ikävä läheisille. Nyt sitten oli sopeuduttava siihen, että kuolema kolkutti oven takana.

Kirja valottaa lukijoille miksi ihmiset pakenevat omasta maasta. Minkälaisia tapahtumia joudutaan kokemaan, ennen kuin ajatuksiin tulee lähtö kotimaasta. Millaisena Ruotsi näyttäytyy maahanmuuttajan silmissä? Kirja avaa näkökulmia maahanmuuttajien elämään ja kokemuksiin vieraassa maassa, vieraan kielen ja kulttuurin maassa. Sopeutumisongelmat, ikävä perhettä ja kaipuu sydämessä eivät lopu viikoittaisen puhelinsoiton aikana. Suru, murhe, ikävä ja pakolaisten kokema tummaakin tummempi tunne-elämä nousee kirjan päähenkilön elämästä vakuuttavasti esille.

Ajattelen, että hävisin taistelun omasta ruumiistani. Ajattelen, että se taistelu hävittiin luultavasti jo silloin kun synnyin. Taas tyttö, taas pettymys.

Pakolaisuuden ja maahanmuuttajaelämän rinnalle kirjan tarkastelussa nousee suvun naisten samankaltaiset kulttuuriset kokemukset. Kirjailija nostaa esille lapsimorsiamet ja lapsiäidit sekä naisten kokeman alistamisen ja väkivallan neljän seinän sisällä, kotona, jossa pitäisi tuntea olonsa turvalliseksi. Henkinen kidutus ja fyysiset pahoinpitelyt jättävät jälkensä. Jokainen meistä tarvitsee hyväksyntää jo lapsuudessa.

Golnaz Hashemzadeh Bonde, Olimme kerran ***
Suom. Jaana Nikula
Otavan kirjasto 2018
s. 218
Det var vi 2017

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Anne Swärd: Vera

Kaikki ovat huoneessa paitsi minä, joka olen jossain muualla. Sintsin ja organzan luulisi valahtavan isoksi valkoiseksi kasaksi lattialle, sillä minä olen kaukana, paikassa josta muut eivät edes tiedä mitään.

Ruotsalaisen Anne Swärdin Vera syventyy nuoren päähenkilönsä kautta sodanjälkeisen Ruotsin ahdasmielisen ja ennakkoluuloisen porvariperheen elämään. Nuori Sandrine on paennut sotaa Ruotsiin, jättänyt sodan taakseen ja toiveena on sulautua meren aaltoihin jossakin rauhallisessa paikassa, mutta  tarinalla on tarjottavana hänelle jotakin muuta. Ivan haluaa turvata Sandrinen elämän, mutta siinä samalla myös oman elämänsä. Perhe huokaisee helpotuksesta, kun veljessarjan vanhin poika on myös saatu avioliiton rauhallisen satamaan. Hääpäivä yllättää kaikki muut, paitsi Ivanin ja Sandrinen.

Juorujen aallokko käy vaarallisen voimakkaana tuttavapiirissä. Kuka on tuo lapsimorsian, tyttövaimo, joka on ilmaantunut kuin tyhjästä, sodan keskeltä tai ties mistä?

Kirjan vahvuus on Sandrinen kasvukertomus, ja lopulta pakomatka pois sodan ikävistä olosuhteista, joihin hän ei ole voinut itse puuttua mitenkään. Avioliitto ei ole helppo juttu, eikä edes tyttären syntymä luo Sandrinelle turvallisuuden tuntua. Mielessä on vain jatkuva pelko siitä mitä häneltä vaaditaan. Ivanin suku on tottunut skandaaleihin, peittelyyn ja salailuun, ja Sandrine on helppo pelotella tottelemaan ja olemaan hiljaa. Lopulta tulee päivä, jolloin Sandrine levittää siipensä ja nousee lentoon.

Vera on kertomus nuoresta tytöstä, joka kasvaa ja kehittyy ottamaan vastuun itsestä ja lapsesta. Sandrine ei ole tottunut rikkauksiin, joten paluu luonnonläheiseen elämään käy helposti, mutta tyttärelle se ei ole yhtä helppoa. Kirjassa käsitellään sodanaikaisia moraalikäsityksiä ja oikeuskäsityksiä mm. poikkeava seksuaalisuus oli lailla kielletty ja ilmitulo tiesi maineen menetyksen lisäksi muitakin menetyksiä. Moni piiloutui avioliiton taakse välttääkseen ilmitulon. Kirjassa käsitellään erilaisia tunteita ja tunnelmia, joiden kuvaajana kirjailija onnistuu loistavasti. Sandrinen mielenmaisemat kulkevat vahvasti muistojen matkassa hyppelehtien kuin kotivuoriston poluilla. Anne Swärd sai minut ahdistumaan, hengästymään ja ihastumaan uskomattomalla tarinallaan.

Anne Swärd, Vera ****
Suom. Jaana Nikula
Otavan kirjasto 2018
s. 373
ruotsinkielinen alkuteos Vera julkaistiin 2017