maanantai 22. tammikuuta 2018

Simone de Beauvoir: Lempeä kuolema


Ranskalainen kirjailija Simone de Beauvoir (1908-1986) on kirjoittanut kirjan Lempeä kuolema. Kirjailija kertoo kirjassa äitinsä viimeisistä elinviikoista. Kirjailijan ja hänen äitinsä lisäksi kirjassa on myös kirjailijan sisko, jolle kirja on omistettu. Kirjan pääteema on äidin yhtäkkinen sairastuminen, joka tuli esille hänen kaaduttuaan kotonaan ja jouduttuaan sairaalaan. Äiti oli muuttunut vanhaksi. Ikääkin oli 77 vuotta, mutta hän oli aina ollut ikäänsä nuoremman näköinen. Ei ollut enää.

Lempeä kuolema kertoo äidin sairaalassaolojakson ja kaikki kokemukset sairaalassa. Kirjailija ja hänen siskonsa vuorottelivat äidin luona ja viettivät myös yönsä vuoronperään äidin vuoteen vierellä. Alussa lääkäri rauhoitteli, että äiti ei ole vakavasti sairas, mutta tutkimusten jälkeen diagnoosi muuttui toiseksi.

Simone de Beauvoir tunnetaan feministinä ja hänen nimensä on palkinnossa, joka myönnetään henkilöille, jotka kunnostautuvat naisen ihmisoikeuksien parantajana ja sukupuolten tasa-arvoistamiseen johtavassa työssä. Kirjailijan kirjoittama artikkeli johti 1960-luvulla siihen, että Le Monde lehti takavarikoitiin. Artikkeli käsitteli algerialaista tyttöä, jota oli kidutettu todisteiden saamiseksi. Kirjailijalta on suomennettu parikymmentä teosta.

Lempeä kuolema tuo lähelle sairaalamaailman ja sen kokemisen ulkopuolisen silmin, tarkkailijana. Kirjailija kokee olevansa äitinsä elämässä myös ulkopuolinen ja siskonsa olevan läheisempi äidin kanssa. Viimeiset viikot lähentävät heidän kaikkien välejä. Luopumisesta tulee lopulta helpompaa. Tämä pienoisromaani on kuin kirjailijan kunnianosoitus äidille, hänelle itselleen ja siskolle. Kirjassa puhdistetaan myös lapsuuden aikaisia ikäviä hetkiä, jotka tekivät kirjailijasta onnettoman. Kirjailija eli elämää, josta hänen äitinsä oli ylpeä, mutta samalla tunsi häpeää. Kirjan sivuilla syväluodataan ihmisen sisintä rehellisesti, selkeästi ja jopa dokumentinomaisesti.

Simone de Beauvoir, Lempeä kuolema ***
Suom. Outi Kasurinen-Badji
Arena 1979
s. 97
Une Mort Trés Douce 1965
1. suom. painos 1966

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

2018 kirjat




Aleksijevitš Svetlana: Tšernobylista nousee rukous
Barton Fiona: Leski   
de Beauvoir Simone: Lempeä kuolema
Carver Raymond: Sateisten päivien jälkeen
Cole Daniel: Räsynukke
Hietamies Eve: Yösyöttö
Kalanithi Paul: Henkäys on ilmaa vain
Mickwitz Camilla: Jason
Rowling J.K.: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Saastamoinen Anni: Depressiopäiväkirjat  
Safón Carlos Ruiz: Tuulen varjo
Sahlberg Asko: He

lauantai 20. tammikuuta 2018

Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous


Huhtikuun 26. Päivänä vuonna 1986 kello 01.23.58 tuhosi sarja räjähdyksiä lähellä Valko-Venäjän rajaa sijaitsevan Tšernobylin ydinvoimalan neljännen reaktorin ja sen suojarakennuksen. Tšernobylin katastrofista tuli 1900-luvun suurin teknologinen onnettomuus.

Nobelisti Svetlana Aleksijevitšin teos Tšernobylista nousee rukous on kertomus tositapahtumasta ja sen seurauksista inhimillisessä elämässä. Teosta varten kirjailija on haastatellut lukuisia ihmisiä, jotka asuivat räjähdyksen syttyessä Tšernobylin ydinvoimalan läheisyydessä, palomiesten ja muiden vapaaehtoisten (?) raivaajien omaisia jne. Ydinvoimala säteili niin voimakkaasti, että vapaaehtoiset paistuivat hengiltä muutaman viikon kuluessa. Tarina voi kuulostaa tieteistarinalta, mutta se on totta. Tarina voi kuulostaa kauhutarinalta, jota ei pysty lukemaan sen ihmisille ja luonnolle sekä eläimille tapahtuneen katastrofin vuoksi, joka säteilee edelleen. Se on kauhua. Se on näkymätöntä kauhua. 

Olin jo ennen tätä katastrofia ydinvoiman vastustaja. Tšernobylin katastrofi vahvisti tätä ajatusta. Lisää ydinvoimalan tuhoista saimme kuulla Japanissa vuonna 2011 tapahtuneesta Fukusiman ydinvoimalakatastrofista. Fukusiman ja Tšernobylin ydinvoimaloiden säteilypäästöjen vaikutuksia on selvästi yritetty peitellä ja peitellään yhä. Japani sulki kuitenkin ydinvoimalansa tapahtuman johdosta, mikä on hyvä juttu, sillä Japani sijaitsee alueella, jossa maanjäristykset ovat yleisiä. Fukusiman tuho aiheutui maanjäristyksen aiheuttaman tsunamin vuoksi. 14-metriset aallot tuhosivat ydinvoimalan ja aiheuttivat 20 000 ihmisen kuoleman. Fukusiman ydinvoimayhtiö päästi kansainvälisille vesille 11 500 tonnia radioaktiivista vettä, joka on ollut kiellettyä sopimuksissa. Meressä mitattiin jopa 10 miljoonalla ylittävät säteilyarvot. Ydintuhot koskevat koko maapalloa ei vain kyseistä maata, jossa se tapahtuu.

Tšernobylista meillä ei ole mitään selviä lukuja. Ei kuolleista, ei sairastuneista, ei evakkoon viedyistä ihmisistä, ei syöpään sairastuneista, ei vammaisina syntyneistä lapsista, ei omaisuutensa menettäneistä ihmisistä. Ukraina arvioi Tšernobylin tuhon jälkikustannuksiksi vuosina 1986-2000 150 miljardia dollaria, jonka uskon olevan hyvin alakanttiin kerrotun, tai jos vain tuo raha on käytetty, niin se on todella valitettavaa. 

Suomi sai tiedon Tšernobylista vasta muutaman päivän päästä, kun tuho oli tapahtunut. Säteilymittarit olivat koholla heti katastrofin sattuessa myös Suomessa, ja jopa Lapissa mitattiin jäkälästä kohonneita pitoisuuksia mikä on kestänyt vuosikausia. Silti olemme tuudittautuneet Suomessa Ruususen uneen. Meille ei voi sattua samanlaisia katastrofeja. Meille rakennetaan lisää ydinvoimaloita, vaikka Euroopan suuntaus on vähentää niitä. Tšernobylin ydinvoimalan tuhon jälkeen suomalaisten olisi pitänyt syödä joditabletteja. Ei syöty. Fukusiman tuhon, joka on laskettu olleen paljon vähäisemmän kuin Tšernobylin tuhon, jälkeen Ruotsi suositteli kansalaisilleen, jotka olivat tapahtumahetkellä Japanissa, joditabletteja, mutta Suomi ei (?). Toivottavasti kyseiset ihmiset söivät niitä omatoimisesti.

Toivon, että luet Svetlana Aleksijevitšin teoksen Tšernobylista nousee rukous, ainakin osan siitä, jos et pysty enempään. Ihmisten tarinat ovat kauheita. Palomiehen vaimon tarina, kun hän hoiti miestään sairaalassa, kun mies paistui elävänä, on traaginen kirjoitus ydinsäteilyn seurauksesta. Vaimo menetti myös odottamansa lapsen, sillä hän ei kertonut siitä, että odotti. Hän halusi olla rakkaansa rinnalla.

Niin paljon inhimillistä kärsimystä. Niin vähän tietoa siitä, mitä seurauksia ydinvoimalakatastrofista voi olla. Lue näistä ihmisten kärsimyksistä. Lue mitä seurauksia luonnolle tapahtui, mihin hävisivät hyönteiset. Lue ja päättele lukemasi perusteella ja näiden onnettomuuksien perusteella, mikä on kantasi ydinvoimaan, joka tuhoaa hetkessä katastrofin syttyessä läheisesi, tulevat lapsesi, geenisi, luonnon ja luonnon geenit, eläimet ja heidän geenit, ilmaston jne.

Olen äärimmäisen vaikuttunut tästä ajatuksia avartavasta kirjasta, joka kertoo totuuden inhimillisestä kärsimyksestä Tšernobylin ydinvoimalan tuhon jälkeen. Kirja vaati paljon aikaa ja asioiden miettimistä ja pohdiskelua. Olen suunnattoman pahoillani ihmisten puolesta, jotka edelleen asuvat säteilyalueella. Heitä on tänä päivänä yli 2 miljoonaa ja alueet säteilevät edelleen, vaikka ydinvoimalatuhosta on kulunut yli 30 vuotta.

Svetlana Aleksijevitš, Tšernobylista nousee rukous *****
Suom. Marja-Leena Jaakkola vuonna 2000 *****
Tammi KK 2015
s. 392
Tšernobylskaja molitva. Hronika buduštšego 1997

torstai 18. tammikuuta 2018

Asko Sahlberg: He


Hän tuijottaa aikansa taloa, jonka ikkunoista hohkaa paksujen kartiinien tukahduttama valo ja joka pimeän paisuttamaa metsää vasten piirtyessään näyttää kokoistaan suuremmalta. Hän tosin tietää täsmälleen minkä kokoinen se on, miten paljon murhetta ja pettymyksiä siihen mahtuu.

Asko Sahlbergin pienoisromaani He on vahvojen tunteiden tulkki. Kirjan perhe on täynnä salaisuuksia, petoksia ja vehkeilyjä. Talo on täynnä tunteita salailusta murhanhimoiseen kateuteen asti ja kirjan lukeminen läpi kaikkien siihen kuuluvien henkilöiden ajatusten läpi oli uuvuttavaa, mutta samalla palkitsevaa. Kirja on syvien ja synkkien ajatusten ja tekojen jännittämä tarina.

Perheessä on kaksi aikuista poikaa Henrik ja Erik, joista vanhempi oli tullut kotiin Pietarista Suomen sodan jälkeen. Kotitilaa hoitaa nuorempi veli vaimonsa ja poikien äidin kanssa. Lisäksi talossa asustaa palveluskuntaa. Veljekset ovat sotineet toisiaan vastaan sodassa, jossa Suomi siirtyi Ruotsin alaisuudesta Venäjän alaisuuteen. Kuninkaanvallasta tsaarinvaltaan. Kuninkaan alaisuudessa taistelleet olivat pettureita. Sekin vielä. Henrik oli palatessaan täynnä vihaa, joka etsi purkautumistietä.

Talon vanha emäntä suri poikiensa erimielisyyksiä. Mies oli kuollut vuosia sitten ja jaksaminen oli paloviinan varassa. Vanha emäntä uskoi juomisen pysyvän salassa, mutta miniä ja piiat tiesivät, että pulloja oli piilotettuna ympäri taloa. Kunhan nyt eivät tappaisi toisiaan. Vanha rouva ei uskonut mitä kauheuksia vielä oli tulossa.

Taloa asusti myös Mauri, joka oli poikien serkku. Mauri oli aina ollut palvelijan asemassa talossa, vaikka oli sukulainen. Erik ilmoitti hänet sotaan ilman hänen suostumustaan tai edes kysymällä halusiko hän sotaan. Sodan aikana Mauri pelasti Erikin hengen, mutta ei siitäkään mitään kiitosta tullut. Mauri oli kateellinen ja huonosti kohdeltu mies. Mies, joka muisti jokaisen tölväisyn ja ylenkatseen. Myrkky oli tulvinut yli aikoja sitten. Nyt oli koston paikka lähellä. Parempi, että molemmat pojat olivat paikalla.

Asko Sahlbergin He kuvaa ihmismielen pimeitä puolia. Näitä pimeitä taisteluja on syntynyt aikojen saatossa vähäisestäkin omaisuudesta, naisesta, hevosesta jne. Kirjan kuvioissa omaisuutena on pitäjän suurin talo ja sen maatilat ja metsät. Kuka lähtee ja kuka jää selviää kirjan lopussa.

Asko Sahlberg, He ****
Wsoy 2010
s. 120

tiistai 16. tammikuuta 2018

Fiona Barton: Leski


”Aivan ihana mies. Hyvin hellä, teki kaikkensa minun eteeni”,  sanon. ”Toi yhtenään kukkia ja lahjoja. Sanoi että minä olin hänelle se oikea. Minullahan meni jalat alta. Olin vasta seitsemäntoista.”

Näin rakastunut Jean oli mieheensä Gleniin nuorena tyttönä Fiona Bartonin esikoistrillerissä Leski. Kaikkien ongelmien pitäisi nyt olla ohi, sillä hänen miehensä oli kuollut. Mutta se ei ollut ohi. Lehdistö halusi häneltä lausunnon. Poliisi halusi kuulustella häntä ja tarkkaili hänen toimiaan. Fiona Barton on kirjoittanut kihelmöivän jännittävän psykologisen trillerin, joka oli luettava nopeasti läpi, sillä sen taustatapahtumana oli pienen tytön katoaminen, josta nousi suuri mediamyllytys. Fionan mies oli syytettynä jossakin vaiheessa tytön katoamisesta, mutta hänet päästettiin vapaalle. Sitten kävi kuin kävi ja Jean jäi yksin. Toimittajat koputtelivat ovelle, kunnes toimittaja Kate Waters astui röyhkeästi sisälle asti, ja piti sitä samalla sopimuksena siitä, että saisi kirjoittaa jutun lehteensä.

Omanko elämäni tarina? Ei hän oikeasti halua minusta kuulla. Ei hän ole tullut kotiovelleni etsimään tietoja Jean Taylorista. Hän haluaa kuulla totuuden Glenistä. Miehestäni.

Kirjan sivuilla vuorottelevat lesken, toimittajan, poliisin ja tytön äidin tarinat neljän vuoden ajalta. Pääosassa on leski, joka ei ole kovin luotettava kertoja. Tarinoissa vierailee myös muita sivuosissa olevia henkilöitä. Jeanista tuli täysin miehensä talutushihnassa oleva henkilö, sillä hän ei halunnut kokea miehensä pahantuulen  puuskia. Hän huomasi kyllä miehensä omituiset piirteet, mutta helpompaa oli olla kuin ei huomaisikaan. Pienen tytön katoamisesta tuli Jeanille henkilökohtainen kriisi, sillä heille ei syntynyt lapsia, ja lapsen katoaminen kosketti häntä syvästi.

Kirjan palapelimäinen rakenne on hyvä, sillä se sisältää vain muutaman henkilön ajatukset neljän vuoden ajalta. Jeanin elämä mullistui kokonaan noiden neljän vuoden aikana. Hän oli jo jättämässä miehensä, mutta jäi kuitenkin miehensä rinnalle. Rakkautta ei ollut enää jäljellä, mutta mies sai puheillaan Jeanin jäämään. Toisilla on puhelahjat hallussa ja osaavat kääntää paheet hyveiksi, höpsötykset kuten Jean kutsui niitä, vaikka inhosi miehensä höpsötyksiä. Höpsötykset saavat huononkin asian kuulostamaan hyvältä. Lesken tarina on koukuttava ja jopa hengitystä salpaava. Mitä tapahtui pienelle tytölle? Mitä tapahtui Jeanille?

Lopulta laitan iltajuomaa ja vien sen ylös makuuhuoneeseen samalla kuin sen kourallisen kortteja ja kirjeitä, jonka olen suvulta saanut. Ilkeät viestit poltin hellan kaasuliekillä.

Fiona Barton, Leski ****
Suom. Pirkko Biström
Bazar 2018
s. 366
The Widow 2016
Trilleri

lauantai 13. tammikuuta 2018

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo


Päätös oli tehty. Molemmin puolin. Otin kirjan käteeni äärimmäisen varovasti ja selasin ja sormeilin sen sivuja. Päästyään vapaaksi hyllynsä vankilasta se tuprautti ilmoille kullanvärisen pölypilven. Valintaani tyytyväisenä poistuin labyrintistä samaa tietä kuin olin tullutkin, kirja kainalossa ja hymy huulilla.

Espanjalaisen kirjailijan Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo aloittaa kirjasarjan, johon kuuluu tällä hetkellä neljä kirjaa. Kirjailijan mukaan kirjat voi lukea itsenäisinä kirjoina, joten luin sarjan kolmantena kirjana ilmestyneen Taivasten vanki  teoksen ensimmäisenä, koska olin sen hankkinut. Kirjan luettuani hankin heti kolme sarjaan kuuluvaa kirjaa itselleni, sillä ihastuin ikihyviksi kirjan maailmaan. Taidan jopa vieläkin köhiä Unohdettujen kirjojen hautausmaalla. Zafón on kehitellyt kirjansa Barcelonan, Semperen ja poika kirjakaupan ja kiihkeiden juonikuvioiden salaperäiseksi verkostoksi, josta lukee intohimoisesti kirjasta toiseen.

Tuulen varjon kertojana toimii Daniel Sempere, joka pääsi tutustumaan Unohdettujen kirjojen hautausmaalle 11-vuotiaana ja sai sieltä kirjan, jonka muutama muukin haluaisi itselleen, jopa keinoja kaihtamatta. Kirja oli nimeltään Tuulen varjo ja sen oli kirjoittanut Julián Carax. Kirjan teki erikoiseksi se, että se oli ainokainen maailmassa. Daniel sai pian kannoilleen ikävän varjostajan. Ikävä varjostaja antoi aina välillä kuulua itsestään, joka hyydytti ainakin minua lukijana. Kirjassa on jännitystä siis ihan riittävästi.

Kirjan kuvioissa tutustutaan Claraan, Fermin de Torresiin ja Isaaciin. Isaac tunsi Caraxin taustat, joista Daniel oli kovasti kiinnostunut. Clara oli ystävä nuoruudesta ja Fermin de Torres oli kerjäläinen, jonka Daniel pelasti kotiinsa ja kirjakaupan apulaiseksi. Fermin palkitsi hyväntekijänsä syvällä ystävyydellä. Nuoren Danielin päätä sekoitti koulukaverin sisko, joka kaunistui ihmeellisesti vuosien kuluessa, mutta jonka luonne pysyi aina yhtä pelottavana.

Zafónin kirjat ovat täynnä tapahtumia, runsasta puhetta ja vanhoja tarinoita, mutta myös ilkeitä hahmoja sekä rakkautta. Tarinat saavat selkeän muotonsa Katalonian taivaan alla, kun niitä pöyhii tarpeeksi ja Daniel on sinnikäs pöyhijä.

Carlos Ruiz Zafón, Tuulen varjo *****
Suom. Tarja Härkönen
Otava Seven-pokkari 2016
s. 647
La Sombra del Viento 2001
Ensim. suom. Painos 2004

Carlos Ruisz Zafón : Taivasten vanki

perjantai 12. tammikuuta 2018

Raymond Carver: Sateisten päivien jälkeen



Ennen Raymon Carverin (1938-88) upeaa runokirjaa Sateisten päivien jälkeen olen lukenut häneltä yhden novellikirjan Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Novellikirja pureutui arkirealismilla jopa paikoitellen inhorealistisesti rakkauden eri muotoihin. Sateisten päivien jälkeen runoteoksen teemoja löytyy arkirealismin eri laidoilta, mutta jälleen rakkaus on yksi teemoista mikä nousee vahvasti läpi muiden runojen ja teemojen. Kirjassa on noin 190 runoa ja se kattaa 2/3 kirjailijan kirjoittamista runoista. Kirja on koottu neljästä eri runokirjasta.

Suurimman osan runoista Carver kirjoitti vuosina 1983-1985 viinan läträämisen jälkeen. Alkoholinhuuruiset runot ovat esillä kirjan alkupäässä, mutta vähenevät sivujen myötä. Runoista löytää myös elämäkerrallisen puolen, sillä alkupään runoissa puhutaan avioeroon liittyvistä asioista, sen jälkeen on nuoria naisia kuvioissa mukana, kunnes hän tapaa loppuelämänsä rakkauden. Samoin lapset aikuistuvat runojen myötä ja Carver puhuu varsinkin tyttönsä vaikeasta parisuhteesta, alkoholista ja väkivallasta. Isänä hän voi vain surra tyttärensä elämää ja miettiä sen olevan seurausta omasta esimerkistään.

On uskomatonta miten paljon runot voivat kertoa ihmisen elämästä. Koko Carverin elämänkaari tulee läpinäkyväksi näiden runojen voimasta. Loppuvuosien syöpäsairastaminen näkyy myös runoista ja kuoleman kolkuttelu on mukana ajatuksissa ja runoissa. Takakannen runo kertoo mielestäni hyvin osuvasti kirjailijasta itsestään viimeisinä aikoina. Lintuja käytetään usein kuvaamaan kuolemaa, tässä runossa linnun paikan on saanut varis.

Varis lensi ikkunani viereiseen puuhun.
Se ei ollut Ted Hughesin, tai Galwayn varis.
Ei Frostin, Pasternakin, tai Lorcan varis.
Ei yksi Homeroksen variksista, taistelun jälkeen,
hyytyneestä verestä kylläinen. Tämä oli vain varis.
Joka ei koskaan sopinut mihinkään elämässään
tai tehnyt mitään mainitsemisen arvoista.
Se istui siinä oksalla minuutin pari,
nousi sitten siivilleen ja lensi kauniisti
elämästäni pois.


Raymon Caarver, Sateisten päivien jälkeen
Suom. Arto Lappi & Juha Rautio
Sammakko 2013
s. 256
Fires 1983
Where Water Comes Together With Other Water 1985
Ultramarine 1986
A New Path to The Waterwall 1989